BIO

BIOGRAFIA

Saaga Ensemble on harvinaislaatuinen uuden folk-popin yhtye, joka rikkoo kansanmusiikin sekä eri musiikkityylien rajoja. Nykyisten pop-yhtyeiden rinnalla Saaga Ensemble on valopilkku, jonka rohkea ja tuore äänimaisema piirtää vahvoja musiikillisia kuvia vieden kuulijan omaan maailmaansa. Nimensä mukaan “saaga” tarkoittaa yleensä varsin romantisoituja kertomuksia sankariteoista ja tärkeistä henkilöistä, mutta Saaga Ensemble kertoo tarinoita nykyihmisen silmin, nostaen pääosaan tämän päivän ihmiset ja heidän selviytymisensä elämässä sekä ihmissuhteissa. Inspiraatiota on haettu niin metsistä, pelloilta kuin kaupungin sykkeestäkin. Yhtyeen esikoisalbumi Polku julkaistiin 28.2.2013 ja toinen levy Kuullella 28.2.2015, molemmat kalevalanpäivää juhlistaen.

"Musiikkia, joka saa puutkin tanssimaan"

"Musiikkia, joka koskettaa voimallisella tavalla"

SAAGA ENSEMBLE:

Soila Sariola - laulu

Vilma Timonen- kantele, laulu

Milla Viljamaa - harmooni, laulu

Tommi Asplund - viulu

Jyri Sariola - rummut, laulu

Jaakko Kämäräinen - basso, laulu

BIOGRAPHY

Saaga Ensemble has charmed the crowds with their unique style of music, rooted in the tradition of folk music. Their heartfelt compositions and arrangements offer a combination of bonafide energy - from tender warmth to exploding raw power - delivered by individual talents, each bringing their exquisite musical craftsmanship to the table. Saaga Enseble's exceptional take on instruments with strong emphasis on vocal harmonies truly sets them apart. Saaga Ensemble's first album Polku (Path) was released 28.2.2013 and Kuullella was released on the same day that is known as 'Kalevala Day' in 2015.

"Music that makes eaven the trees dance"

"Music that moves you in a forcefull way"

SAAGA ENSEMBLE:

Soila Sariola - vocals

Vilma Timonen- kantele, vocals

Milla Viljamaa - harmonium, vocals

Tommi Asplund - violin

Jyri Sariola - drums, vocals

Jaakko Kämäräinen - bass, vocals

ARVOSTELUJA / RIVIEWS


”Saaga Ensemblellä on selvästi tavoite: tuoda kansanmusiikkia muotoon, jonka tyylilajiin perehtymätön kuulijakin voi ottaa helposti omakseen. Tehtävässä onnistutaan Kuullella –levyllä leikiten. Oma soundi ja sanottava on löytynyt…”
Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 25.2.2015


”Det är skönt att lyssna till musiken och texterna, de böljar skönt förbi utan att irritera eller störa alltför mycket, perfekt för radiolyssning alltså. Vissa låtar balanserar hårfint på gränsen till ordinär schlager, men gruppen baserar sin musik på något väldigt jordnära, på riktiga människor med riktiga instrument. De folkmusikaktiga elementen finns liksom dolda i en mainstreamsmakande sandwich.”
Tove Djupsjöbacka, Huvudstadsbladet 4.3.2015


”Ensimmäiseksi ihastuin Saaga Ensemblen Kuullella levyllä Ultra Bra –tyyliseen, taitavaan ja vaikuttavaan yhteislauluun. Seuraavaksi huomioni kiinnittivät sanoitukset, sävellykset, sovitukset ja sointimaailma, jotka ovat selvsti Saaga Ensemblen näköisiä, vaikka suurin osa muusikoista ja osa soittimista ovat tuttuja kansanmusiikin parista. Yhtye on luonut oman tunnistettavan tyylin, hienoa!”
Arja Kangasniemi, Kansanmusiikki 2/2015


”Viime itsenäisyyspäivän jälkeen Ilta-Sanomissa uutisoitiin kansanmusiikkibändillä olleen juhlissa niin hyvä meininki, että presidenttipari oli puhjennut laulamaan. Yhtye oli Saaga Ensemble. Meininkiä on riittänyt levyllekin. Ison yhtyeen musiikki on populaaria kansanmusiikkia, etnopoppia...
Laulut ovat todella tarttuvia. Melodiat ja Kalevalasta ammentavat sanoitukset on maltettu pitää riittävän yksinkertaisina. Tätä suomalainen kansanmusiikki tarvitsee.”
Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 6.3.2013 


”Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa viime vuonna esiintynyt Saaga Ensemble operoi kansan- ja maailmanmusiikin äärialueilla. Moniääninen laulu sekä pehmeät sovitukset tuuppaavat matkalle, jossa lainehtii haikeutta, kauneutta ja rempseyttä. Viulu sekä kantele soivat Polku-äänitteellä erityisen koskettavasti.” ★★★★
Juha Seiz, Ilkka 11.3.2013 


"Soitannollisesti ja laulullisesti Polku on huippuluokkaa."
Suonna Kononen, Karjalainen 9.4.2013


"Saaga Ensemble är en pigg överraskning på den finska världmusikhimlen. Charmig, svängig och mycket fräsch etnopop!"
Maria-Kaisa Jurva, Lira Musikmagasin 20.9.2013

© 2016 by Milla Viljamaa. Saaga Ensemble photo by Sini Pennanen.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now